Ripustin pestyn menneisyyteni narulle, muisto kerrallaan.

Vesi oli huuhdellut niitä, muttei vapauttanut minua sameista, särkyneistä muistoista.

Näin omin silmin, kuinka tahmea likavesi nousi pintaan, kuin aikoja sitten haalistuneet

kalpeat lupaukset, jota aavikon pöly nostaa janoisen kulkijan polulta.

Nuoruuden jäljet kulkevat perässäni kuin muistojen varjot.

Nuorena sydämeni oli vielä kevyt ja puhdas, turmeltumaton.

Mutta on hetkiä, jolloin ihminen toimii ajattelemattomasti ja harkitsemattomasti.

Kävelin vuosien läpi, ja jokainen askel nostatti muiston ilmaan.

Hiljaisia huokauksia, öisiä ajatuksia, ne kaikki muistuttivat entisistä teoistani.

Ihminen oppii elämään pienten tahrojen kanssa ja kantamaan niitä sielussaan kuin

karttaa, joka kertoo mistä on tullut, mutta minne ei enää palaa.

Toivottavasti yön viileä tuuli silittää muistot rauhallisiksi ja sovinnollisiksi.