Mies saapui puun luomaan siimekseen, jolloin hänen uskollinen varjonsa hälveni näkyvistä.

Yksinäisyys asettui häneen.

Tuuli kuiski lehdistön läpi:” Kuka oikein olet, ilman varjoasi?”

Oliko varjo ollut vain kuuliainen kahle, josta hän nyt viimein vapautui?

Lehti putosi puusta hiljaa, äänettömästi, kuin epävarmuus, jota hän ei osannut pukea sanoiksi.

Puun juurella aika seisahtui hetkeksi ja maailma hengitti hitaammin.

Hän ei enää tiennyt, oliko varjo poissa, vai oliko se kätkeytynyt häneen itseensä?

”Varjosi jättää sinut pimeydessä, sinä pölkkypää typerys”, kirkui täyteläinen, pilkallinen ääni metsän syvästä hämäryydestä!

Mies ryntäsi kauhistuneena puun siimeksestä valoisalle aukiolle, vain kaatuakseen varjonsa päälle, musertavan voimallisesti ja runtelevasti.