Lapsena ujostelin sinua, nuorena,
et edes huomannut minua.
Katseesi ei hakeutunut kasvoihini ja hymysi oli kylmä.
Olin vain eräs , muitten poikien kaltainen.
Katselin sinua kaukaa, kun nauroit tuntemattomille,
rohkeimmille pojille.
Kerran varjomme hipaisivat toisiaan,
silloin aurinko paistoi minulle lämmittäen,
mutta aina tuli pilvi toisen pojan hahmossa eteemme.
Kunnes viimein kirkonkellojen kumu ilmoitti onnestasi, mutta
minut se suisti yksinäisyyteen.
Jäljelle jäi vain hymysi muisto, varjojemme yhtyessä,
toistensa ympärille, mutta vain
yhden ainoan kerran ja vain hetkeksi, pieneksi hetkeksi,
jotta en koskaan unohtaisi sinua.